Infoverstas on suomalaisen radiokulttuuriin perehtynyt sivusto, jolta saat runsaasti tietoa suomalaisten rakastamista kanavista, ohjelmista ja musiikista. Voit lukea, kuinka radio-ohjelmista on mahdollista oppia uusia taitoja ja miten radion kulutus jakautuu eri ikäryhmien kesken. Emme pyri vaikuttamaan mielipiteiseesi tai edes suosittele tiettyjä kanavia, vaan kerromme tasavertaisesti millaisia mahdollisuuksia eri radiot tarjoavat kuuntelijoilleen.
Tavoitteenamme on, että jokainen radiota rakastava kuulija löytää kanavansa, vaikkei Suomessa asuisikaan. Ulkosuomalaisille suomenkielisen radiotaajuuden kuuntelu voi olla korvaamaton yhteys omaan äidinkieleen. Haluamme, että saat radion kuuntelusta kaiken irti, opit uusia taitoja ja kuulet ajankohtaista uutisista ja tapahtumista ensimmäisten joukossa. Musiikin vaikutusta mielentilaan ja terveyteen ei myöskään voida aliarvioida.
Tervetuloa lukemaan lisää! Olemme varmoja, että viihdyt kanssamme Suomen suosituimpien radiouutisten parissa.
Rakkaudesta lajiin
Sivustomme syntyi halusta kertoa radioaiheisista uutisista ja ilmiöistä. Pidämme mielenkiintoisena prosessina miten kanava valikoituu, kuinka radiot kokoavat päivän ohjelmat ja millaisten artistien kappaleet päätyvät esitettäviksi.
Radio on tunnetusti uutisalusta, jolla viestit ennen digiaikaa levisivät kaikkien nopeimmin. Yhteyksien äärelle kokoonnuttiin koko perheen – tai suvun – voimin. Nykypäivänä radio kulkee älylaitteessa mukana minne menemmekin, ja kirjeiden toimitukseen lähettämisen sijaan viestisovellukset sallivat jopa juontajien kanssa jutustelun. Radiosta saat tietää maailmaa valloittavista musiikkityyleistä ja kuulet ajankohtaisesta tapahtumista. Radio pitää seuraa, saa toimimaan ja osallistaa.
Meille radio on eräänlainen elinehto, arjen kaveri ja pyhien viihdyttäjä. Radiolla on monet kasvot, ja kanavat näyttäytyvät kuulijoilleen eri tavoin. Pidämme siitä, että laajasta ohjelmatarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin – jos ei samalta kanavalta, niin vähintään taajuutta vaihtamalla.
Radio on helposti lähestyttävä media
Radio on paikallinen, aktiivinen toimija, jolla on myös kansainvälinen ote – tavoittavathan radioaallot 95 % maailman väestöstä. Radiolähetykset ovatkin merkittäviä tiedonvälittäjiä, ja saavat aikaan jopa sosiaalista muutosta. Radio on matalankynnyksen media, joka tavoittaa niin lukutaidottomat, vähätuloiset ja syrjäalueiden asukkaat. Katastrofitilanteissa tai muissa poikkeusolosuhteissa radion kuuntelu voi toimia pelastusrenkaan tavoin. Myös sää- ja liikennetiedot tavoittavat kuulijansa parhaiten radion välityksellä.
Radio on myös edullinen kuuntelijalleen. Kustannukset maksetaan muun muassa yhteistyö- ja sponsorisopimuksilla sekä verorahoilla ilman kiinteiden tai vaihtelevien kuuntelumaksujen sysäämistä yksityishenkilön niskoille. Toisin kuin monet musiikkipalvelut, radio ei veloita kuuntelustaan. Lähetysten ja musiikkikappaleiden välisistä mainoksista et tosin pääse eroon, mutta kuka tietää – kenties mainostettu tuote, palvelu tai tapahtuma onkin juuri se mitä tarvitset?
Millainen on radion tehtävä tulevaisuudessa?
Radio on reaaliaikainen, dynaaminen ja monipuolinen. Juontajien vetämänä keskustelu voidaan kääntää arkoihinkin aiheisiin ja saada aikaan yhteiskunnallista keskustelua, joka parhaimmillaan johtaa uusiin säännöksiin tai palveluihin. Radio on journalismia, joka on luonut omat ulottuvuutensa. Sponsorit ja muut yhteistyötahot ovat tarpeellisia, mutta eivät kuitenkaan määritä radion luonnetta.
Vaikka radio on medioista vanhin, on se säilyttänyt asemansa myös nuorimpien kuuntelijoiden keskuudessa. Radion säilyvyyttä tukee paradoksaalisesti se, että sitä kuunnellessa on mahdollista tehdä monia muita asioita. Tulevaisuuden näkymät ovat radiolle hyviä – suoratoistopalvelut mahdollistavat lähetysten seuraamisen videokuvankin välityksellä. Podcastit puolestaan sallivat mielenkiintoisista keskusteluohjelmista nauttimisen täysin oman aikataulun mukaisesti.
Voimme siis olla luottavaisin mielin – radion kuuntelu ei ole katoamassa, eikä edes hiipumassa.