Suomalainen radio ulkomailla

Kotimaan rajojen ulkopuolella asuville suomalaisille radion kuuntelu voi olla jopa ainut yhteys Suomeen. Äidinkielen kuuntelu rauhoittaa, herkistää ja piristää. Suomalainen musiikki aktivoi aivoissa eri alueita kuin vieraalla kielellä kuunnellut kappaleet, ja kappaleiden kertoma tarina välittyy paremmin.

Vaikka kotimaan uutiset eivät välttämättä ulkosuomalaisen päivään vaikutakaan, on Suomen asioista silti mukava tietää. Keskustelu- ja muut viihdeohjelmat ovat myös tervetullutta ajanvietettä.

Miten suomalaista radiota voi kuunnella ulkomailla?

Nykyteknologia mahdollistaa paitsi radion kuuntelun älylaitteilla, myös muunmaalaisista radiokanavista nauttimisen omasta sijainnista riippumatta. Etelä-Afrikassakin asuva suomalainen voi nauttia kotimaisesta radiosta tietokoneen välityksellä. Useat asemat tarjoavat sivustoillaan live-streamin, jonka kautta ohjelmistoa voi seurata ilman taajuuksien säätämistä.

Toisin sanoen:

  • Kirjoitat tietokoneen tai mobiililaitteen osoitepalkkiin haluamasi radion osoitteen.
  • Paikallistat sivulta ”nettiradio”-painikkeen tai muun käynnistä-napin.
  • Kytket kuulokkeet tai muuten säädät laiteesi äänenvoimakkuuden sopivalle tasolle.
  • Nautiskelet radio-ohjelmasta ja kanavan välittämästä musiikista.

Varsinaista radiovastaanotinta ei siis tarvita lainkaan, vaan kuuntelu onnistuu täysin netin välityksellä.

Podcasteilla olet aina oikeassa ajassa

Jos aikaeroa Suomen ja asuinmaan välillä on runsaasti, ei suosikkiohjelmien seuraaminen suoratoistona ole helppoa. Varhaiset herätykset tai yökukkuminen eivät suinkaan ole tarpeen, sillä monet radiot julkaisevat ohjelmistaan myös podcasteja. Podcastit ovat nauhoitettuja äänitiedostoja, jotka ovat kuunneltavissa milloin vain. Kuuntelu onnistuu samaan tapaan nettiyhteyden välityksellä ja käytetty tekniikka on alustasta riippumatonta. Ei siis ole väliä, seuraatko suomalaisradioiden podcasteja iOS- tai Android-laitteella tai muulla käyttöliittymällä.

Rakastetut radio-ohjelmat, kuten Iskelmän Aamuklubi, Radio Novan Iltapäivän parhaat ja NJR Lovezone tulevat luoksesi, kun itsellesi parhaiten sopii. Pitkä välimatka ei ole este suomalaisesta viihteestä nauttimiselle.

Yhteys kotimaahan on tärkeä säilyttää

Monet ulkosuomalaiset korostavat, kuinka tarpeellista on säilyttää yhteys synnyinmaahan, vaikka siellä ei usein vierailtaisikaan. Maailmalla asuu vakituisesti noin 300 000 suomalaista eikä kaksoiskansalaisuuskaan hävitä kaipuuta suomalaisiin asioihin ja ilmiöihin. Radiolla on avainasema suomenkielen kehityksessä ja ylläpidossa, ja kansallisuuden tunnetta pidetään yllä osallistumalla netin ja median välityksellä yhteiskunnallisiin asioihin Suomessa asuvien kansalaisten tavoin.

Radio on mukana auttamassa sopivan tasapainon ylläpitoa. Se lievittää Suomi-ikävää eikä täysin sulje kaukaisen kotimaan ulkopuolelle. Myös kotimaiset sanomalehdet, kirjat, elokuvat ja sarjat auttavat säilyttämään palan Suomea sydämessä.

Ulkosuomalaisille sopivia radio-ohjelmia

Ulkomailla asuvat suomalaiset pitävät viihdeohjelmista ja kotimaisesta musiikista. Hyviä vaihtoehtoja tarjoavat muun muassa Radio Nova ja Radio Aalto. Luvassa on nokkelaa sanailua, rentoa läpänheittoa ja itseironista pakinointia. Musiikkipuolella sävelkorvaa hemmottelevat muun muassa J. Karjalainen, Katri Helena sekä Happoradio ja Ultra Bra. Juontajat ovat äänessä tasapuolisesti ja ilmapiiri on pirteä, mutta kiireetön.

Nuorempi radiosukupolvi voi puolestaan valita Radio Rockin tummanpuhuvat sävelet ja äijämäisen tunnelman, jossa musta huumori ja kirosanat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. NRJ on toinen nuoremmalle kuuntelijakunnalle sopiva vaihtoehto. Tiedossa on hölöttävää poikamaista fiilistä, joka tuo mieleen kavereiden välisen baaripöytätunnelman. Suomenkielisiä hittejä tältä kanavalta kuullaan kuitenkin harvakseltaan, sillä musiikillinen pääpaino on kansainvälisissä menestyjissä.

Varteenotettavia vaihtoehtoja on toki paljon muitakin, ja riippuu kuulijasta, millaisia asioita hän haluaa painottaa. Etsikö rytmisiä Suomi-hittejä, haluatko kuulla mistä kotimaassa kohistaan vai kaipaatko ajantasaista uutiskatsausta? Päätä itse, ja avaa haluamasi radiokanava jo tänään!

a#pull