Fakta, artefakta
Oikeusministeriön helmikuussa 2006 julkaisema raportti "Media ja demokratia Suomessa" päätyy mm. seuraaviin ajatuksiin:
"..päätökset tehdään liian usein ennen julkista keskustelua ja mielipiteenmuodostusta. Suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun pesiytynyt konsensushakuisuus merkitsee käytännössä, että julkisuudesta pyritään karsimaan kaikki erimielisyydet ja ristiriitaiset näkökulmat. Politiikka ei esiinny erilaisten vaihtoehtojen välisenä kamppailuna ja tahdonmuodostuksena, vaan siitä on tullut omalaatuinen osa kaupallista julkisuuskulttuuria." "..kansalaisilla ei ole myöskään tasapuolista pääsyä kaikkeen olennaiseen tietoon ja informaatioon. Poikkeavien mielipiteiden on vaikea päästä esille julkisuudessa." "Ongelmana on myös valtamedian voimakas pääkaupunkikeskeisyys; kansallisia kysymyksiä ovat ne, jotka määritellään Helsingissä."
|
Suomen turhat osat? Keltaisella merkityt alueet eivät saaneet valtamediasta kuulijaa, kun valtionhallinnosta osoitettiin haluja purkaa niiden rautatieinfrastruktuuri joko kokonaan tai merkittävältä osin. Ratahallintokeskus (RHK) teki rataosista laajaa "tulevaisuusselvitystä" vuosina 2004-2005. Alueiden ja niillä toimivien sijasta valtamedia kuuli keskushallinnon virkamiehiä. |